Kaunissaarelaiset ovat osallistuneet Suomenlahden seprakauppaan. Seprakaupaksi on nimitetty suomalaisten kalastajien ja virolaisten talonpoikien kesken harjoitettua vaihtokauppaa. Suomesta vietiin silakkaa ja vaihdossa Virosta saatiin viljaa. Suomen puolella kalasaaliit ovat olleet yli oman tarpeen hyvien kalavesien ja suojaisan saariston ansiosta, mutta vähän viljavia peltoja, viljelyyn kelpaavia maita. Vastaavasti Viron puolella on ollut matala ja suojaton rannikko, mutta viljelyyn sopivaa maata ja viljasadot omaa tarvetta suuremmat. Tämä johti seprakaupan aloittamiseen. Seprakauppa oli vaihdantataloutta. Suomesta vietiin suolasilakkaa ja vastineeksi saatiin viljaa. Seprakauppa on ollut sukujen välistä vaihdantataloutta, joka on periytynyt sukupolvelta toiselle ja on perustunut ehdottomaan luottamukseen. Virolainen sepra ei koskaan avannut kala-astioita satamassa, se olisi ollut loukkaus. Koska seprakaupassa ei käytetty rahaa, oli silakan ja viljan välille rakennettu muu vaihtosuhde. Tilavuusperiaate, jonka mittayksikkö oli silakkatynnyri tai puolen tynnyrin puolikko. Vaihtosuhde on vaihdellut ajan mittaan, mutta yleensä yhdellä silakkatynnyrillä sai kaksi–kolme tynnyriä rukiita.

Seprakaupan alku on hämärän peitossa. Arvioiden mukaan seprakauppaa olisi käyty jo 1200-1300-luvuilla. Kirjallista materiaalia Suomenlahden ylitse tapahtuneesta talonpoikaispurjehduksesta ja vaihtokaupasta on vasta 1600-luvulta. Seprakauppa jatkui useita vuosisatoja aina 1900-luvun alkupuoliskolle, jolloin seprakaupan luonne alkoi muuttua, kun enenevässä määrin siirryttiin vaihdantataloudesta rahakauppaan. Ensimmäisen maailmansodan syttyminen pysäytti seprakapan kahdeksi vuodeksi (1914-1917), jolloin kalan maastavienti kiellettiin. Kun kalan maastavienti sallittiin astui puolestaan Virossa voimaan perunan ja viljan vientikielto. Vuonna 1919 vienti jälleen sallittiin ja Port Kundan satamaan tuli samalla kertaa peräti 150 suomalaisalusta noutamaan perunalastia, mikä kertoo kaupan välttämättömyydestä. 1920 määrättiin silakalle vientimaksu ja perunalle tuontitulli. Kalastajille tilanteesta tuli kestämätön ja vientimaksuista luovuttiin jo seuraavan vuoden alussa. Suomalaisen suolasilakan markkinat eivät kuitenkaan enää käynnistyneet kaivatulla nopeudella ja tästä aiheutui mm. kaunissaaren kalastajille vakavia ongelmia. Vuonna 1930 Suomen hallitus määräsi jälleen tullin Virosta tuotavalle perunalle. Tulli oli vakava isku saaristolaisille ja vaikutti osaltaan saariston autioitumiseen. Suursaarelaisilla ja tytärsaarelaisilla laivureilla oli kaikkiaan n. 60 pelkästään perunan rahtaukseen käytettyä jaalaa, joilla tehtiin Viroon keskimäärin kuusi matkaa vuodessa. Vuonna 1931 asetettiin tämä Suomenlahden ikiaikuinen rannikkokauppa järjestelmällisen tullikäsittelyn piiriin, jolloin seprakauppa päättyi kokonaan Kaunissaaren osalta.